Nettishoppailun hyvät ja huonot puolet

Nettishoppailu

Nettishoppailu on tänä päivänä lähes joka miehen ja naisen harrastus. Mitä netistä sitten ostetaan? Ihan mitä tahansa! Ruokakaupassakaan ei tarvitse enää käydä, sillä noin kympillä maidot, porkkanat ja makkarat saa valmiiksi pakattuina kotiovelleen asti. Netistä voi ostaa vaatteita, koruja, elektroniikkaa, mopoja tai vaikka kotisiivouksen, ja näitä mahdollisuuksia käytetään ahkerasti hyväksi.

Nettishoppailu on rentouttavaa, ja samalla säästyy aikaa

Kuka enää haluaa lähteä jonottamaan kauppojen tungokseen, kun ostokset voi hoitaa kätevästi kotisohvalta käsin? Monelle tärkein syy nettikauppojen suosimiseen on juuri aika. Kivijalkakauppaan saattaa olla pitkä matka – varsinkin maaseudulla – ja kaupassa pitää etsiä tuotetta, metsästää myyjää lisäkysymyksiä varten ja jonottaa kassalle. Sen jälkeen pitää vielä matkata takaisin kotiin. Verkkokaupan valikoimaa voi tutkailla missä tahansa ja koska tahansa, toimivathan lähes kaikki nettikaupat myös mobiililaitteilla. Kun sopiva tuote löytyy, kaikki tarvittava tieto on nähtävissä tuotesivulla. Yksi klikkaus vie tuotteen ”ostoskoriin” ja toinen klikkaus hoitamaan maksupuolta – esimerkiksi luottokortilla, laskulla, verkkopankilla tai PayPalilla. Tuotetta joutuu toki odottamaan pari päivää, mutta sitten se saapuu joko lähimpään noutopisteeseen tai suoraan kotiovelle. Hyvällä tuurilla saat ilmaiset toimituskulutkin. Jos tuote on vääränlainen, voit palauttaa sen. Tuotteen palautus ja vaihto hoituu usein ilmaiseksi. Ei enää hikisiä sovituskoppeja, ruuhkaa, päänsärkyä ja ahdistusta! Nettishoppailua voi hyvällä syyllä kutsua paljon rentouttavammaksi kuin kivijalkakaupoissa kiertelemistä.

Toinen syy nettishoppailun suosiolle on hinta, ja kolmas valikoima. Verkkokauppojen valikoimia on helppo käydä läpi, jotta löytää haluamansa tuotteen parhaalla hinnalla. Verkkokaupoilla on usein mahdollisuus myydä tuotteita kivijalkakauppoja edullisemmin, sillä niillä ei kulu rahaa samalla tavalla toimitilavuokriin ja henkilöstökuluihin. Verkkokauppojen valikoima on ääretön. Jos kotimaisista verkkokaupoista ei löydy sopivaa, voit siirtyä selailemaan ulkomaisia verkkokauppoja. Mikään ei estä tilaamasta tuotetta vaikka Kiinasta asti. 

Netissä voi shoppailla yli varojensa

Luottokortti

Nettishoppailun huonot puolet liittyvät siihen, että verkossa saattaa shoppailla yli varojensa. Toki tämä mahdollisuus on olemassa myös kivijalkakaupoissa, mutta on huomattu, että netissä maksetaan normaalia enemmän luottokortilla ja laskulla. Myös uudet pikaluotot ovat vain parin klikkauksen päässä. Verkkokaupan sivuillakin saattaa pyöriä mainos pikalainasta, minkä takana oleva yritys lupaa siirtää rahat tilillesi vartin sisällä.

Varsinkin jouluostoksien tekeminen verkossa saa monet suomalaiset elämään yli varojensa. Verkko-ostoksia voi tehdä koska vain ja missä kunnossa tahansa – jopa kesken baari-illan. Pienessä hiprakassa saattaa ajatella, että kyllä meidän mammalle pitää timantteja saada. Isoäidit saattavat haluta pienestä eläkkeestään huolimatta toteuttaa lapsenlapsen lahjatoiveet, ja ostaa uusia leluja hinnasta välittämättä. Kun lahjastressi painaa päälle, saattaa oman takaisinmaksukyvyn arviointi unohtua, tai tulla muita laskuvirheitä. Oli syy mikä hyvänsä, totuus on, että jouluostokset jäävät monilta maksamatta, ja tieto siitä päätyy maksuhäiriörekisteriin – tosin pienellä viiveellä. Maksuhäiriömerkinnöissä on selkeä piikki kevään korvilla.

Nettishoppailu on liian helppoa?

Toinen nettishoppailun varjopuoli on se, että sen helppous saattaa houkutella ostamaan tuotteita, joita ei oikeasti tarvitse, ja joiden käyttöikä jää lyhyeksi. Suomen Luonto valitsi vuoden 2018 turhakkeeksi pikamuodin, mikä on yksi maapalloa eniten kuormittavista toimialoista. Vaatekaupat vaihtavat mallistoa nykyään lähes 12 kertaa vuodessa. Kaupoissa on siis aina uusia vaatteita, joilla houkutellaan ihmisiä tekemään heräteostoksia. Pikamuotivaatteet ovat suhteellisen edullisia, jotta ne houkuttelisivat shoppailijoita paremmin. Siksi ne on tehty nopeasti ja mahdollisimman halvalla. Huonolaatuinen pusero nukkaantuu ja venyy pesussa, ja koska kaupassa odottaa jo uusi mallisto, jää puseron käyttöikä lyhyeksi. Pusero heitetään pois tai sullotaan kaappiin. Käyttämättä jäävät vaatteet ja muut netissä tehdyt heräteostokset saattavat vallata kodin hiljalleen.

Shopping

Pikamuoti on maailmanlaajuinen ongelma. Joka sekunti yksi kuorma-autollinen myymätöntä tai vähän käytettyä vaatejätettä päätyy joko polttoon tai kaatopaikalle. Suomessa tekstiilijätettä syntyy joka vuosi 13 kiloa per henki. Keskivertovaate omistetaan vain kolmisen vuotta, ja tuona aikana sitä käytetään vain noin parin kuukauden edestä. Koska yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu noin 2500 litraa vettä, on kyse valtavasta haaskauksesta. Niin puuvillan kasvatus, kuitukäsittely ja värjäys kuin valmiiden tuotteiden kuljettaminen pitkien matkojen taakse aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia. Vaateteollisuus aiheuttaakin yli miljardi tonnia hiilidioksidipäästöjä per vuosi.